• Psykoanalyysi

    Sisäinen Ihminen

    25,00

    Kaikissa psykoterapeuttisissa koulukunnissa ihmistä on pidetty uhrina – joko yhteiskunnan, perheen, työn tai jopa erilaisten outojen voimien, jotka voivat ajaa hänet tekemään järjettömiä tekoja.

  • Psykoanalyysi

    SAIRAUKSIEN ALKUPERÄ

    20,00

    Kirjan tavoitteena on tehdä lukija tietoiseksi kaikkien niiden sairauksien perimmäisistä syistä, jotka ovat kautta aikojen vaivanneet ihmisiä. Kysymyksessä on laaja tieteellinen tutkimus, johon kuuluvat myös filosofian ja teologian alueet; tästä tulee nimi analyyttinen trilogia.

  • Henkisyys

    Viimeiset sivut

    20,00

    Tämä viimeinen teos on ollut Norberto Keppen mukaan se, jonka kirjoittamisesta hän on nauttinut eniten. Pienen kokonsa vuoksi siinä on tietynlainen ”keskeneräisyyden” maku, mutta se sisältää kuitenkin lähes 100-vuotiaan miehen elämäntyön ytimen – elämän, joka on omistettu terveen yhteiskunnan toteuttamiselle.

  • Henkisyys

    Viimeiset sivut

    12,00

    Tämä viimeinen teos on ollut Norberto Keppen mukaan se, jonka kirjoittamisesta hän on nauttinut eniten. Pienen kokonsa vuoksi siinä on tietynlainen ”keskeneräisyyden” maku, mutta se sisältää kuitenkin lähes 100-vuotiaan miehen elämäntyön ytimen – elämän, joka on omistettu terveen yhteiskunnan toteuttamiselle.

  • Henkisyys

    Kirkastuminen

    15,00

    Kirkastuminen on kulttuurinen vallankumous. Keppen paljastamat löydöt ihmisen psyykestä johtavat radikaaliin muutokseen ihmiskunnan kohtalossa.

  • Henkisyys

    Jumala Tänään Usko Tietoisuus Ihmiskunta

    20,00

    Kirja tarjoaa vastauksia olemassaolon kysymyksiin, joita me kaikki mietimme yrittäessämme ymmärtää maailmaa. Tämä kirja perustuu tieteeseen nimeltä analyyttinen trilogia, jonka ovat kehittäneet psykoanalyytikot Norberto R. Keppe ja Claudia B. S. Pacheco. Siinä esitetty tieteellinen ymmärrys hengellisyydestä on provosoiva ja syvällinen.

  • Yhteiskunta

    Työ ja pääoma

    10,00

    Kirjoittaja osoittaa, että nykyinen kapitalismi on joutunut umpikujaan, eristyisesti sen jälkeen kun John M. Keynes toi keinottelun muka keinona kapitalismin pelastamiseksi.
    Tietysti pääomaa tarvitaan, mutta myös kansalaisten tulee hyötyä siitä.

  • Fysiikka

    Magnetoniikka

    10,00

    Einsteinin kaava E=mc2 on virheellinen, koska energia on peruselementti eikä seurausta. Energia ei suinkaan ole seurausta aineen suhteesta valonnopeuteen, joka on itse asiassa toisarvoinen tekijä eikä perustavanlaatuinen.

  • Henkisyys

    Jumalan valtakunta

    20,00

    Kirjan tavoite on tehdä lukija tietoiseksi ihmiskunnan viimeisen ja lopullisen vaiheen saapumisesta. Kirjoittaja on päässyt tähän trilogisen tieteen ansioista. Sen peruselementit ovat estetiikka, järki ja erityisesti valaistunut havainto. Nyt havaitaan, että sivilisaatio on astumassa universaaliin aikakauteen, johon jo antiikin kirjoittajat ovat viitanneet.

  • Lastenkirjat

    Lasten terapeuttinen Aapinen

    5,00

    Tämän kirjan tarinat on kirjoitettu auttamaan lukemisen oppimisessa ja samalla tukemaan lapsen yhteyttä todellisuuteen tietoisuuden kautta. Tarinat käsittelevät lapsen eri puolia – rakkautta, kateutta, hyvyyttä ja tietoisuuden torjumista – ja ne soveltuvat käytettäväksi muun oppimateriaalin rinnalla esikouluissa sekä alakoulun neljällä ensimmäisellä luokalla.

  • Psykoanalyysi

    TRILOGINEN (tieteellinen) TEOLOGIA

    20,00

    Norberto R. Keppe on kirjoittanut tämän kirjan tarkoituksenaan analysoida sitä, miksi hengellisyys on asetettu toisarvoiseen asemaan ihmisen elämässä.

  • Henkisyys

    Psykoterapia ja Eksorkismi

    25,00

    Ihmiskunta on lähellä merkittävimmän ongelmansa ratkaisua. Tällä tarkoitan vapautumista demonien vaikutusvallasta, joka vallitsi 1900-luvulla ja johon kuului kaksi kammottavaa maailmansotaa ja jatkuva kolmannen maailmansodan uhka, mikä tarkoittaisi ihmiskunnan katoamista maapallolta.

Scroll to Top